K~16

Kipeä elokuva. Elokuva kipeistä asioista. Vähän alku tuntui levottomalta, kun eri tarinat ja useat roolihahmot pomppivat,mutta elokuvan kuluessa kerronta oli saumatonta.

Välillä tuntuu,että osataanko Suomessa tehdä kuin synkkiä elokuvia paljaalla pinnalla kuorrutettuna.. varsinkin tuo paljas pinta näyttää Suomi-elokuvissa kovin helposti kovin tökeröltä..mistäköhän se johtuu?!

Tämä elokuva oli kipeydessään sanoinkuvailematon. Pääasiassa ehkä siksi,että valtaosaan tapahtumista pystyin omakohtaisesti samaistumaan. Kyyneleet valui pitkin naamaa ja leffasta poistullessa sanoin seuralaiselle,että on kyllä raskas olo. Tunnepakkaa on ravisteltu ja kunnolla.

Toisaalta juuri silloin leffa on mitä onnistunein,kun se herättää tunteita. Kohtalokasta olisi, jos elokuva ei herättäisi mitään tunteita.

Aku Louhimies on käsikirjoittanut Vuosaaren yhdessä näyttelijä Mikko Koukin ja tämän kirjailijavaimonNiina Revon kanssa. He ovat luoneet henkilögallerian, jossa yhteisenä teemana on yksinhuoltajuus ja myös eri tavoin vääristynyt käsitys omasta itsestä ja yhteiskunnasta. 

Koulukiusattu venäläisäidin poika itketti minua eniten. Vanhat muistot jotka kuvittelin käsitelleeni,nousi kipeinä pintaan.

Rakkaudeton hyvin toimeentuleva aviopari  puolestaan kuvasti minulle vuosi sitten omaan eroon johtaneita syitä. Taas sattui.

Brittinäyttelijän roolia en oikeastaan ymmärtänyt,mutta leffan slogan "jokainen tahtoo tulla nähdyksi,kosketetuksi ja rakastetuksi" pätee kyllä tähänkin roolihahmoon.

Hienoja suomalaisia näyttelijäsuorituksia koko skaalallinen ja Aku Louhimieheltä kyllä hieno suoritus,joka hipoo henkilökohtaisuuksia.

Puhutteleva, Koskettava.. Tykkäsin!